Vuoden teema: ennakointikoulutus 2012
Kuinka tulevaisuus tehdään ?
I Ennakointia ja tulevaisuusajattelua.
Torstaina 15.3. 2012 aiheena olivat ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen perusteet: mitä on ennakointi ja mitkä ovat sen tavoitteet? Miten ennakointia tehdään? Kuinka tulevaisuustietoisuutta ja tulevaisuussuuntautunutta ajattelua voidaan kehittää? Koulutus valottaa tulevaisuudentutkimusta ja avaa ennakoinnin perusteita ja menetelmiä. Erityisesti esillä olivat ajassa liikkuvat heikot signaalit.
Kouluttajina olivat hankepäällikkö Jukka Vepsäläinen, työ- ja elinkeinoministeriö sekä tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen, What’s Next consulting.
Elina Hiltusen ajatteluun voi tutustua esimerkiksi kuuntelemalla hänen haastattelunsa Acion Foresight sivulta
muita medialinkkejä: Elina Hiltunen mediassa
Twitterissä: https://twitter.com/#!/elinafuturist
Litteroidut huomiot iltapäivän koulutuksesta; poimittu @aavistus_fi Twitteriin hashtag-tunnuksella #aavistuskoulutus2012; sisältää mm. linkkejä esimerkeistä, joita mainittiin.
Twitterseuranta #aavistuskoulutus Kaakkois-Suomen ennakointikoulutus 15.3
Jukka Vepsäläisen pp-esitys koulutuksessa:
Ensimmäinen osa pp-esityksestä: OSA 1, Ennakoinnin teoria 15-03-2012
Toinen osa pp-esityksestä: OSA 2, Ennakoinnin teoria 15-03-2012
Elina Hiltusen esityksen tiivistelmä:
kolumni-Heikot signaalit auttavat ennakoimaan
Kommentteja ja kysymyksiä koulutukseen twitterillä:
#aavistuskoulutus2012 @aavistus_fi https://twitter.com/#!/aavistus_fi
Kommentteja ja kysymyksiä koulutukseen Fb:ssa:
Aavistus.fi – Kaakkois-Suomen ennakointiverkosto http://www.facebook.com/pages/Aavistusfi-Kaakkois-Suomen-ennakointiverkosto/146414238757568
II Tehdään tulevaisuus!
Keskiviikkona 11.4. aiheena, kuinka tulevaisuutta pengotaan ja tulevaisuusnäkemystä muokataan? Koulutuksessa tutustutaan muutamiin tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin menetelmiin ja työkaluihin. Eri menetelmillä tehtyjä tulevaisuudentutkimus esimerkkejä: delfoi, strateginen ennakointi jne. Työkaluista osallistuja voi koostaa oman tulevaisuustyöskentelyn työkalupakin. Kouluttajina toimivat Jukka Vepsäläinen, TEM sekä Yrjö Myllylä, YTT, erikoistutkija.
Jukka Vepsäläisen esitys menetelmistä:
Ensimmäinen osa pp-esityksestä: Ennakoinnin menetelmät OSA 1 (11-04-2012)
Toinen osa pp-esityksestä: Ennakoinnin menetelmät OSA 2 (11-04-2012)
kolmas osa pp-esityksestä: Ennakoinnin menetelmät OSA 3 (11-04-2012)
YTT, Yrjö Myllylän esitys pdf-muodossa: Lappeenranta 11 4 2012_Delfoi_Yrjö Myllylä_ 2 1
III Tulevaisuus ja Kaakkois-Suomi
Torstaina 10.5. 2012 klo 13.15 alkaen kiikaroitiin tulevaisuuteen eri näkökulmista.
Miten maailma muuttuu – kiikarissa tulevaisuuden muutosvoimat ja vaikutukset Kaakkois-Suomeen, Jukka Vepsäläinen, TEM
TIIVISTELMÄ Tulevaisuuden muutosvoimat LUT 10-05-2012
- Tulevaisuuden terveyskeskus ( hyvinvointi- ja terveyspalvelujen tulevaisuus) /tutkimusjohtaja Marja-Liisa Vesterinen; EKKY
Marja-Liisa Vesterinen Ennakointikoulutus 10.5.2012
SOTE-ennakoinnin ainaiestot
- Pelien ja kasinotalouden Kaakkois-Suomi? , RAY:n varatoimitusjohtaja Janne Peräkylä.
Peliteollisuuden massiivinen kasvu näkyy videolla you tubessa
- Venäjän palvelijat? (venäläiset kuluttajat, palvelut, kauppa)
Virpi Herranen, FinNode johtaja Venäjällä
Virpi Herranen: Venäjän palvelijat _ Lappeenranta10.5.
- Älykäs metsä ja Suomen Texas? (biotalousklusteri), Olli Hietanen, tulevaisuuden tutkimusverkosto
Olli Hietanen_ Älykäs metsä ja Suomen Texas Hietanen 10.5.
Paneelikeskustelu
Päivän keskusteluvirtaa twitterissä: http://twitter.com/#!/aavistus_fi





[...] vieraillut futuristi Elina Hiltunen etsii ajastamme heikkoja signaaleja kaikkialla missä liikkuu. Hän kertoi hyviä esimerkkejä mm. nyt niin populaarin peliteollisuuden alalta. Pelaaminen ei ole enää vain huvia. Pelaamalla [...]