Posts Tagged ‘metsäteollisuus’
Metsäklusterille uusia innovaatioita perinteisen liiketoiminnan ulkopuolelta
Lähes kaikessa metsäteollisuuden viestinnässä puhutaan nyt uusista innovaatioista. Biopolttoaineet, biokomposiitit, mikrofibrilli- ja nanoselluosa,”painettu äly (-kartonki)” tai lämpömuovattava kartonki ovat jo todellisuutta. Muttapaljon ideoita riittää vielä tutkijoiden koeputkissa ja monemuisn pöytälaatikoissa.
Metsäklusteri Oy:n RAMI-ohjelmassa haettiin uusia ideoita metsäklusterin uusiksi tuotteiksi ja palveluiksi, tavoitteena radikaalit innovaatiot. Biotalouden vahva trendi näkyy uusien innovaatioiden luomisessa – se heijastuu myös selluloosa-muuntokuidun kehitystyöhön ja markkinanäkymiin.
”RAMI-ohjelman tavoitteena oli luoda iso joukko radikaaleja asiakas- ja markkinalähtöisiä ideoita lähinnä metsäklusterin nykyisen ydinliiketoiminnan ulkopuolelle. Ideoita syntyi noin 2 500, joista jatkotyöstettiin 150. Mukana ideoinnissa oli laaja joukko Metsäklusterin jäsenyrityksiä”, kertoo RAMI-ohjelman ohjausryhmän jäsen, tekninen asiakaspalvelupäällikkö Risto Kallio Stora Ensosta.
Ideoista on syntymässä muun muassa laajempi ohjelmakokonaisuus pakkausten ja niihin liittyvien palvelujen kehittämiseksi. Tärkeä toimintatapoihin liittyvä aihe on pienten ja keskisuurten yritysten mukaan saaminen ideoiden jalostamiseen. Tähän mietitään parhaillaan vaihtoehtoisia tapoja.
”Kaikki ideat ovat ideointiin osallistuneiden yritysten käytössä. Stora Enso on läpikäynyt kaikki esitetyt ideat ja muutamia niistä olemme ottaneet jatkotyöstettäviksi. Polku ideasta kaupalliseksi tuotteeksi on pitkä. Perinteisesti vie vähintään 3–5 vuotta – jopa kauemmin – saada ideavaiheesta tuote markkinoille.
Selluloosamuuntokuidut korvaavat puuvillaa ja synteettisiä materiaaleja
”Kehitämme uutta teknologiaa selluloosapohjaisten tekstiilikuitujen valmistukseen. Tavoitteena on ympäristöystävällisempi valmistusmenetelmä ja monikäyttöisempi selluloosamuuntokuitu, jolla voidaan korvata niin puuvillaa kuin synteettisiä öljypohjaisia kuituja entistä laaja-alaisemmin”, toteaa liiketoiminnan kehitysjohtaja Heikki Hassi Avilon Oy:stä.
Biotalouden vahva trendi heijastuu myös selluloosapohjaisten kuitujen markkinanäkymiin. Ympäristöystävällisen puun toivotaan markkinoilla korvaavan öljypohjaisia kuituja sekä puuvillaa, jonka viljely on hyvin ympäristöä kuluttavaa.
”Muuntokuitujen osuus kaikista tekstiilikuiduista on nyt alle 5 prosenttia, kun puuvillan osuus 30 ja synteettisten kuitujen yli 50 prosenttia. Selluloosamuuntokuidulla on huomattava potentiaali kasvattaa osuuttaan valmistusmenetelmän ja kuidun laadun paranemisen myötä.”
Hassin mukaan Metsäklusteri Oy:n FuBio-ohjelmassa käynnistetyllä teknologiayhteistyöhankkeella on tärkeä merkitys.
”FuBiossa on koottu yhteen suomalainen selluloosakemian osaaminen, joka tähän asti on ollut hajallaan.”
Avilon on viemässä uutta kuidunvalmistusteknologiaa laboratoriomittakaavasta pilot-tason kautta tehdasmittakaavaisiin kokeisiin ensi vuoden alussa.
Metsäklusterin tiedotteen 26.3.2012 ) mukaan
Lisätietoja: http://www.forestcluster.fi/d/fi/fc-home
Kaakkois-Suomen talousnäkymät kohtalaiset
Kaakkois-Suomen talouden tilanne on kohtalaisen hyvä talvella 2012. Tuotannon ja työllisyyden luvut eivät ole heikentyneet laajasti. Tilanne vaihtelee kuitenkin toimialoittain. Osassa yrityksissä näkymät ovat säilyneet hyvinä. Lisääntyvät lomautukset ja työttömyyden laskun idastuminen kertovat toisaalta joidenkin alojen vaimentuneista tuotantonäkymistä.
Kaakkois-Suomen talousnäkymiä koskeva katsaus julkisettiin Kouvolassa Alueelliset talousnäkymät -tilaisuudesa 9.3. 2012.
Alueelliset tal näkymät 09 03 2012 NIILO MELOLINNA
Kotimarkkinat toimivat Kaakkois-Suomessa lähes aiemmalla tasolla, mikä pitää yllä mm. palveluja ja kauppaa ja erilaisia pienyrityksiä. Lisäksi Kaakkois-Suomessa merkittävä taloutta nostava tekijä on Venäjän talouden ja Suomeen suuntautuvan kysynnän kehitys. Venäjän vaikutus heijastuu monipuolisesti Kaakkois-Suomeen. Välittömät vaikutukset näkyvät mm. Venäjältä tulevina matkailijavirtoina, matkailijoita palvelevan yritystoiminnan ja rajatoimintojen kasvuna sekä satama-, kuljetus- ja varastotoimintojen tarpeena.
Lue lisää »
Kuinka tulevaisuus tehdään? – Kaakkois-Suomen ennakointiverkoston koulutus- ja keskustelusarja keväällä 2012
Kaakkois-Suomen ennakointiverkosto järjestää kuluvana keväänä koulutussarjan, jolla pyritään lisäämään ennakointiosaamista alueella. Koulutussarjan ensimmäinen kerta “Ennakointia ja tulevaisuusajattelua” pidetään Lappeenrannan yliopistolla (LUT) torstaina 15.3. 2012 klo 13.15 – 16.30. Koulutus on kaikille avoin ja siihen voi ilmoittautua osoitteessa kirjaamo@ekarjala.fi.
Ennakointi koulutus keväällä 2012
Tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin kolmiosainen koulutus- ja keskustelutilaisuuksien sarja toteutetaan yhteistyössä Etelä-Karjalan liiton, Kymenlaakson liiton ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön (TEM), LUT:n ja Turun yliopiston tulevaisuustutkimusverkoston kanssa. Lappeenrannan teknillinen yliopisto on osa tulevaisuudentutkimusverkostoa, kertoo verkoston yhteyshenkilö Tiina Janhunen. Lue lisää »
Kymenlaakson ilmasto- ja energiastrategialuonnos lausuntovaiheessa
Kymenlaakson ilmasto- ja energiastrategialuonnokseen on koottu maakunnan skenario mm. tulevasta energiantuotanosta. Selvityksen mukaan uusiutuvan energian osuus alueen energiantuotannossa kasvaa. Poikkeuksen tekee selluteollisuuden jäteliemellä tuotettu energia, joka on ollut v.2010 30% koko Kymenlaakson primäärienergiantuotannosta.
Luonnos on ollut lausuntokierroksella marraskuussa 2011.
Suomen metsissä kasvaa näyttöjä, vaatteita ja lääkkeitä
Metsäteollisuuden murros on ajanut koko metsätoimialan uusien innovaatioiden äärelle. Finpron mukaan suomalaisen metsäteollisuuden uutta tulemista tukevat korkea osaaminen ja globaalit megatrendit. Alalle odotetaan syntyvän lukuisia uusia pk-yrityksiä. Vuosia kestäneen myllerryksen seurauksena suomalaisen metsäteollisuuden perinteiset tuotteet ovat korvautumassa kansainvälisillä markkinoilla uusilla volyymituotteilla, joista on vaikea enää vetää suoraa linkkiä metsään. Lue lisää…
Venäjän WTO-jäsenyys lähellä toteutumista
Venäjän hyväksyminen Maailman kauppajärjestö WTO:n jäseneksi on käytännössä varmistunut. WTO:n nykyiset jäsenmaat ja Venäjä pääsivät asiasta sopuun marraskuussa Genevessä käydyissä neuvotteluissa. Jäsenyydestä on neuvoteltu lähes kaksi vuosikymmentä, mutta viimeisen vuoden aikana asiassa edistyttiin ripeästi. Viimeisessä vaiheessa neuvottelut keskittyivät lähinnä kolmeen kysymykseen: autosektorin investointikannustimiin, havupuun vientitullisitoumusten toimeenpanoon sekä Venäjän ja Georgian väliseen, rajavalvontaa koskeneeseen kiistaan.
Venäjän jäsenyys hyväksytään virallisesti joulukuun puolivälissä pidettävässä WTO:n ministerikokouksessa. Jäsenyys tulee voimaan Venäjän ratifioitua liittymissopimuksen. Käytännössä varsinainen jäsenyys voisi näin toteutua vuoden 2012 puoliväliin mennessä.
Venäjä ryhtyy soveltamaan WTO:n jäsenenä neuvotteluissa sovittuja sääntöpohjaisia kauppaehtoja ja alentaa useita tullitariffeja. Merkittävänä seikkana nähdään se, että liiketoimintaympäristön ennustettavuuden uskotaan parantuvan jäsenyyden myötä.
Jäsenyyden tulua voimaan Venäjä alentaa tullitariffeja seuraavasti:
- 14.9% maitotaloustuotteille (nykyisin sovellettava tariffi 19.8%)
- 10.0% viljalle (nykyisin sovellettava tariffi 15.1%)
- 7.1% öljysimenille, rasvoille,öljylle (nykyisin sovellettava tariffi 9.0%)
- 5.2% kemikaaleille (nykyisin sovellettava tariffi 6.5%)
- 12.0% autoille (nykyisin sovellettava tariffi 15.5%)
- 6.2% elektroniikkateollisuuden tuotteille (nykyisin sovellettava tariffi 8.4%)
- 8.0% puulle ja paperille (nykyisin sovellettava tariffi 13.4%) (WTO:n tiedote 10.11.2011)
Informaatioteknologian ja puuvillatuotteiden tullitariffit tulevat lähestymään nykyisestä (5, 4%) nollaa. Lisää tullitariffin leikkauksia seuraa kolmen vuoden kuluttua jäsenyydestä. Pisimmät siirtymäajat on sovittu mm. sianliahalle, helikoptereille ja lentokoneille.
Osalle maataloustuotteista on sovittu kiintiöt; kiintiöiden sisällä Venäjälle vietävät tuotteet (naudan, kanan ja sian liha sekä eräät heratuotteet) saavat edullisemman kohteluin kuin kiintiön ylittävät vientituotteet.
WTO-jäsenyys merkitsee muutoksia myös Venäjän palavelusektorille.
Telekommunikaatiopalvelut, vieraan ulkomaisen pääoman rajoitukset(49%)poistuvat neljän vuoden jäsenyyden jälkeen. Venäjä on myös sopinut noudatttavansa WTO:n telekommunikaatiosopimuksen perussääntöjä.
Ulkomisilla vakuutusyhtiöillä olisi pääsy Venäjäjälle yhdeksän vuoden kuluttua jäsenyydestä.
Ulkomaisille pankeille sallitaan tytäryhtiöiden perustaminen. Ulkomaisen pankkitoiminnan osuus koko Venäjän pankkisektorista kuitenkin korkeintaan puolet.
Liikenne: sitomukset meriliikennettä ja tieliikennettä koskien mukaan lukien kuljetusliikenteen ja rahtiliikenteen sekä matkustajaliikenteen.
Vähittäis- ja tukkukaupan sekä jakelupalveluiden osalta Venäjä sallii jäsenyyden saatuaan sataprosenttisesti ulkomaisomisteisten yritysten osallistumisen sektorin toimintaan. (WTO:n tiedote 10.11.2011)
Riittääkö Suomen teollisuudelle prosessiosaajia tulevaisuudessa?
Paperiliitto on huolissaan siitä, miten järkyttävän huono kuva nuorilla on metsäsektorin töistä. Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalan mukaan esimerkiksi koulutukseen, joka valmistaa paperikoneen ajamiseen, haki viime vuonna kaksi opiskelijaa. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat (7.11.2011).
Ammattikorkeakoulujen prosessitekniikkaan hakeutuneita oli tänä ja viime vuonna vähän yli 20 opiskelijaa, mutta aloituspaikkojakin oli vähän. Ammattikoulussa opetetaan prosessiteollisuutta, joka on uusi vuonna 2010 syntynyt tutkinto, johon on yhdistelty eri tutkintoja/tutkinnon osia. Tässä tutkinnossa on myös muuta kuin pelkkää “paperintekoa”, mutta siellä on mukana erillisenä koulutusohjelmana paperiteollisuuden koulutusohjelma. Vuonna 2010 koko maassa prosessiteollisuuden tutkintoa suorittamaan haki 1. toiveena varsinaisessa yhteishaussa 141 opiskelijaa aloituspaikkojen määrän oltua 426. Vuonna 2011 hakijoita vastaavaan ohjelmaan oli 196 kappaletta aloituspaikkojen määrän oltua 347, eli kovin suosittu tutkintona tämäkään ei näytä olevan.
Tarkasteltaessa tilastoja tulee kuitenkin ottaa huomioon, että tutkintojen muuttuessa myöskään tilasto ei koko aikasarjan osalta ole täysin vastaava. Jotain tilanteen huolestuttavuudesta kuitenkin kertoo se seikka, että kun paperiteollisuuden perustutkintoon hakeutui ensisijaisena hakijana huippuvuonna 2003 vielä yli 700 hakijaa, niin vuonna 2009 hakijoita oli enää 12 kappaletta (graafi) ja tällä hetkellä hakijoita on enää muutamia vuositasolla.
Mittaus- ja analysointilaitteiden ja maa- ja metsätalouskoneiden valmistuksen asiantuntijaseminaari sekä toimialapäivät Oulussa 24.-25.11.
Työ- ja elinkeinoministeriön järjestämä asiantuntijaseminaari ja toimialapäivät pidetään 24.-25.11. Hotelli Lasaretin Aurora-salissa, Kasarmintie 13, Oulu.
Tapahtumassa kuullaan yrittäjien puheenvuorojen lisäksi mm. mittaus- ja analysointilaitteiden toimialan, maa- ja metsätalouskoneiden valmistuksen toimialan sekä teknologiateollisuuden näkymistä. Toimialapäiviin sisältyy myös yritysvierailuja.
Toimialapäivät ja seminaari ovat maksuttomia. Lisätietoja Toimialapäivät ja asiantuntijaseminaari Oulussa 2011-11-24_25.
Tuotannon kasvu ja kylmä talvi näkyivät Kaakkois-Suomen päästöissä v.2010
Kaakkois-Suomen ilmapäästöihin vaikutti voimakkaasti teollisuustuotannon elpyminen ja kylmä talvi. Kymenlaakson sellun ja massan tuotanto kasvoi vuonna 2010 29,8 % ja Etelä-Karjalan 10,1 %. Paperi- ja kartonkituotteiden tuotanto kasvoi Kymenlaaksossa 14,7 % ja Etelä-Karjalassa 4,4 %. Vuosi 2010 oli kylmin tarkasteluajanjaksolla. Vuoden 2010 lämmitystarveluku Kymenlaaksossa oli 4 968 ja sillä mitattuna vuosi oli 15,3 % kylmempi kuin edellisvuosi ja 10,1 % kylmempi kuin normaalivuosi. Etelä-Karjalassa lämmitystarveluku oli vastaavasti 5 047 ja sillä mitattuna vuosi oli 14,1 % kylmempi kuin edellisvuosi ja 9,4 % kylmempi kuin normaalivuosi. Edellisen kerran kylmempää on ollut vuonna 1987, tällöin lämmitystarveluku Etelä-Karjalassa oli 5 362. Talvella vallinnut 88 vuorokautta kestänyt yhtäjaksoinen pakkasjakso oli pisin sitten vuoden 1961. Lue lisää »
Metsäteollisuuden tuotanto kasvaa
Metsäteollisuuden tuotanto Suomessa kasvoi jälleen selvästi tammi-maaliskuussa. Metsäteollisuuden tuotanto vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä arvioitiin olleen lähes viisi miljardia euroa. Kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan on 5 %.
Metsäteollisuuden keskusliiton mukaan tammi-maaliskuussa 2011 Suomessa tuotettiin sellua 1,7 miljoonaa tonnia sekä paperia ja kartonkia 3,0 miljoonaa tonnia. Paperin ja kartongin tuotannnon kasvu oli 7 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Sekä sellun että eri paperilajien vientihinnat ovat myös jatkaneet nousuaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. 90 % paperin ja kartaongin tuotannosta menee vientiin.
Sahatavaraa tuotettiin tammi-maaliskuussa noin 2,4 miljoonaa kuutiota, mikä oli prosentin enemmän kuin tammi-maaliskuussa vuosi sitten. Vanerin tuotanto kasvoi alkuvuonna viidenneksen.
Japanin maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin välitön vaikutus suomalaisen sahatavaran toimituksiin jäänee pieneksi. Pitemmällä aikavälillä jälleenrakennus voi kasvattaa puun kysyntää.
Myös rakentaminen, erityisesti teollisuus- ja liikerakentaminen, on virkistynyt kotimaassa ja nostanut myös puusepänteollisuuden tuotteiden kysyntää.




