Tavaraliikenne ja logistiikka
Logistiikan kehitysnäkymät sekä koulutus- ja työvoimatarpeen ennakointi
Logistiikan toimialan kehitysnäkymät olivat tarkastelussa 20.4 ELY-keskuksella Kouvolassa. Tilaisuuden puheenvuoroissa ja keskustelussa käsiteltiin mm. seuraavia aiheita.
- Koulutuksen merkitys alalla kasvaa. Uusia kuorma-autonkuljettajia koskee EU:n direktiivin mukainen perustason ammattipätevyysvaatimus ja kaikkia C-luokan ajo-oikeuden haltijoita jatkokoulutusvaatimus. Jatkokoulutus on oltava suoritettuna syyskuuhun 2014 mennessä. Keskeisinä teemoina koulutuksessa ovat turvallisuus, ympäristö ja kuljettajan hyvinvointi.
- Puolustusvoimat ja SKAL ovat yhteistyössä niin, että puolustusvoimien kuljettajakoulutus antaa pätevyyden toimia kuljettajan tehtävissä varusmiespalveluksen jälkeen. Työnantajan näkökulmasta henkilöllä, joka on ennen varusmiespalvelusta suorittanut kuljetusalan koulutuksen ja saa sen lisäksi puolustusvoimissa, on hyvät edellytykset alalle.
- Työvoima-, polttoaine- ja pääomakustannukset ovat alalla suuria kustannustekijöitä, jotka ovat nousseet viime vuosina.
- Kymenlaaksoa on totuttu pitämään logistiikkamaakuntana. Mikäli näin halutaan edelleen, sen eteen on tehtävä töitä. Mitä kaikkea tulisi sisältyä logistiikkaan – se nähdään usein hyvin operatiivisesti.
- Logistiikan koulutuksen vetovoimaisuus vaihtelee alueellamme. KYAMK:iin on ollut hakijoita; ammatillisessa koulutuksessa on jossakin vaikea saada kokoon innostunutta ryhmää.
- Koulutuksessa haasteita asettavat tarve opettajan moniosaajuudelle, uudenlaiset asiakkaat sekä kasvavat vaatimukset mm. valmistumisajoissa, yritysyhteistyössä ja kansainvälisyydessä.
- Kuljettajan käytännön työssä tarvittavia taitoja, jotka kannattaisi huomioida koulutussisällöissä, ovat mm. asiapapereiden käsittely ja erilaisten käytäntöjen hallitseminen (satamaturvallisuus, tullaus, TIR-Carnet). Kuljettajan työ on myös asiakaspalvelutyötä, minkä vuoksi asiakaspalveluasenne on tärkeä. Yleinen muutosvalmiuteen oppiminen kasvattaa merkitystään.
- Oppilaitos-yritysyhteistyössä on monia mahdollisuuksia, jotka avaavat opiskelijalle tärkeän näköalan työelämään mm. yritykselle tehtävien projektien, selvitysten ja kiireavun kautta. Mm. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu kehittää logistiikan koulutusta yritys- ja kansainvälisessä ympäristössä.
Tilaisuuden puheenvuoroihin voi tutustua ELY-keskuksen sivuilla.
Liikenteen määrät Kaakkois-Suomen teillä:
Liikenteen määrät Kaakkois-Suomen teillä kasvavat jälleen. Liikennevirasto teettää liikennemääräkarttoja joka ELY-keskuksessa. Digitaaliset kartat päivitetään useimmissa ELY-keskuksissa vuosittain.
Alla olevista linkeistä avautuvia pdf-karttoja voi suurentaa ohjelman + -työkalulla. Liikennemäärää kuvataan keskimääräisellä vuorokausiliikenteellä (KVL), ja sen yksikkö on ajoneuvoa/vuorokausi.
Kaakkois-Suomen liikennemääräkartta v. 2009
Kaakkois-Suomen raskaan liikenteen liikennemääräkartta v. 2009




