Olivat ne hurjia aikoja… Vuoden 2011 syksyllä elettiin kuin sumussa. Näkyvyys tulevaan oli hyvin heikko ja tulevaisuus raottui hetki hetkeltä, päivä kerrallaan. Jos jotain uskallettiinkin ennustaa, ennusteet menivät pian uusiksi ja huonommiksi.

Euroopan maiden katastrofaalinen taloustilanne ajoi euron ja maat kuilun partaalle. Suomikin joutui turvaamaan luottoluokitustaan veronkorotuksilla, kulujen ja etuuksien leikkauksilla sekä eläkeiän nostolla. Tosin se ei ollut mikään yllätys: ei nykyinen hyvinvointiyhteiskuntamme olisi kestänyt sitä, että hyväkuntoiset ja pystyvät seniorikansalaiset hupsuttelevat 30–40 vuotta eläkkeellä.

Kunnissa elettiin odottavalla kannalla. Kataisen ensimmäisen hallituksen Paras-hankkeen jatkoksi käynnistämä kuntarakenneuudistus sai huonon lähdön, kun kunnanjohtajat ja johtavat luottamushenkilöt eivät ollenkaan kerinneet uudistusjunan kyytiin. Syntyi kuntakapina ja kuntien etujärjestö ajautui kriisiin. Piirreltiin karttoja ja hurjimmissa häipyi valtakunnan rajakin; Viipuri piirtyi Suur-Lappeenrannan esikaupungiksi.

Kun kuntauudistuksen alkutyrmäyksestä selvittiin, alkoi Etelä-Karjalan kunnissa kiihkeä investointiaalto. Kuntaliitosten odotuksessa ja valtuustokauden viimeisen vuoden alkaessa kuntiin alkoi nousta uskomattoman upeita maamerkkejä: kulttuuritaloja, uimahalleja, kylpylöitä, keilaratoja ja biovoimaloita. Velanottoa lisättiin rutkasti, jotta saataisiin omalle kulmakunnalle kaikki se hyvä, mitä sinne enää kuntaliitoksen jälkeen ei tulisi. Kyllä sitä kuntien “investointi-injektiota” toki tarvittiinkin taantuman taltuttamiseksi, mutta taisipa lopulta kalahtaa veronmaksajan omaankin nilkkaan holtiton lainanotto.

Kouluja ja kerhotiloja laajennettiin, uusia huikean virikkeellisiä päiväkoteja pystytettiin ja vanhuksille kohosi korkealuokkaisia palveluasuntoja. Eihän ihmisen kuulu asua laitoksessa, vaan mahdollisimman kodinomaisesti etähallintayhteyksillä ja ruoka-automaateilla turvattuna.

Taipalsaarellekin rakennettiin Lake Saimaa Waterpark ja pitkään suunniteltu luontokeskus, mutta olihan ekologinen matkailu jo kuuminta hottia. Parikkalaan avattiin rajanylityspaikan tuntumaan kasino, mallia siihen haettiin Yhdysvaltojen intiaanireservaateista asti. Ylämaan kaupunginosan entisiä kunnanisiä hiukan harmitti, kun spektroliittipyramidi vain antoi odottaa itseään ja lemiläisetkin saivat hyvän liitoksen lisänä Säräkeskuksensa. Kuutostie leveni koko matkaltaan moottoritieksi ja sen tuntumassa kuulsivat Ikean, Wal-Martin ja Marks & Spencerin tavarataivaiden mainosvalot. Siellä meillä nyt on kaikkien aikojen joulu joka päivä.

Syrjempänä lopulta jäi kauniita taloja tyhjilleen ja käyttöasteet pieniksi. Kaikille ei riittänyt käyttäjiä, kun yhdyskuntarakenne ihmisten itsensä syystä tai ansiosta luonnostaan tiivistyi. Kiitos maakunnan epäinhimillisten markkinointiponnistusten, japanilaiset sijoittajat kuitenkin löysivät ne hiljaisuuden keitaikseen. Kuutostien reunan kangasmaastoon siirretty kansainvälinen lentokenttä rikkoo vuosi vuoden jälkeen ennätyksensä.

Anni Laihanen, entinen kuntapäättäjä (valtuustovuodet 2001-2012)