Kiinteistöala ja rakentaminen
Kiinteistö- ja rakentamisalan osaamistarpeet
Valtakunnallinen ammatillisten osaamistarpeiden ennakointi (VOSE) -projekti on v. 2011 tehnyt selvityksen osaamistarpeista kiinteistö- ja rakennusalalla. Kyseisessä opetushallituksen projektissa on hahmoteltu alan mahdollisia kehityssuuntia ja niiden edellyttämiä osaamistarpeita. Alan muutosvoimina pidetään kilpailukykyä ja kansainvälistymistä, ilmastonmuutoksen hallintaa sekä monialaisuutta. Osaamistarpeita eritellään rakennusalan työntekijöiden, rakennusmestarien, kiinteistönhoitajien ja siivoustyöntekijöiden, rakennusalan johtajien ja asiantuntijoiden sekä kiinteistöjohtamisen osalta. Lopuksi esitetään ehdotuksia koulutuksen kehittämiseksi.
Maltti on valttia -skenaario jatkaa pitkälti nykyisenkaltaista kehityslinjaa. Siinä osaamistarpeina korostuvat mm. energiatehokkaan rakentamisen ja kestävän kehityksen lainalaisuuksien hallinta. Pientaloasuminen ja kakkosasuntojen hoitaminen vaikuttavat kiinteistöpalvelualan työnkuvaan. Dream team -skenaariossa korostuu mm. energiatehokkuuden, elinkaariajattelun ja puurakentamisen osaaminen. Kauas pilvet karkaavat -skenaario kuvaa tilannetta, jossa tarvitaan mm. ääriolosuhteisiin sopeutumista ja niukkuuteen varautumista sekä paikalla rakentamisen tekniikoita ja kädentaitoja.
Raportti on ladattavissa opetushallituksen sivuilta.
Rakennusalan kehitysnäkymät sekä koulutus- ja työvoimatarpeen ennakointi
Kaakkois-Suomessa
ELY-keskuksen ennakointitilaisuuksien sarjassa käsiteltiin syksyllä 2011 rakennusalan kehitysnäkymiä. Kaakkois-Suomi on vientipohjainen alue, ja maailman talouden heilahdukset heijastuvat alueella vahvasti. Maanrakennuskohteet ovat osaltaan pitäneet tuotantoa yllä. Työllisten ikärakenne alalla muistuttaa paljon koko työvoiman ikärakennetta. ETLAn ennusteen mukaan Kymenlaaksossa etenkin maa- ja vesirakentamisen toimiala on kasvussa (ennuste vuoteen 2015 asti). Myös talonrakentamisen toimiala kasvaa, mutta ei yllä huippuvuosien lukemiin. Myös Etelä-Karjalassa toimialat ovat lievästi kasvusuuntaisia.
Ala on kansainvälistynyt, sillä ulkomainen työvoima on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa. On arvioitu, että ulkomaalaisen työvoiman suhteellinen osuus on noin 15 %. Etelä-Karjalassa puolestaan joka 10. asunto myydään venäläisille. Rakennusviennin määrä Venäjälle on kasvanut huimasti, ja tulevaisuudessa mahdolliset markkinat ovat suuret. Tilaisuudessa nousi esille, että vain laadukkaalla ja tehokkaalla työvoimalla pärjätään kilpailussa ulkomaalaisen työvoiman kanssa. Työntekemisen kulttuurissa ja innostuksessa alaan on toivomisen varaa.
Valtakunnallisessa ammatillisten osaamistarpeiden ennakoinnissa (VOSE) on saatu tietoa työelämän osaamistarpeista. Esimerkiksi rakennusmestarilla niitä ovat
• työturvallisuus
• työn suunnitelmallisuus
• projektien suunnittelu- ja johtamistaidot
• tietomallinnukseen liittyvien järjestelmien käyttö, tuntemus ja hyödyntäminen
Koulutuksen suhteen toivottiin, että korkea-asteella annettaisiin nykyistä enemmän valmiuksia ennakkosuunnitteluun, työmaalla olemiseen ja neuvomiseen, teknisten ratkaisujen hallintaan ja taloudellisuusajatteluun. Työn suunnitelmallisuuden tulisi ohjata koko projektia alusta loppuun. Myös kielitaito ja asiakasosaaminen ovat välttämättömiä.
Ammattiopistojen alan koulutus sai kiitosta onnistumisestaan. Opiskelijoiden ote työhön on parantunut, ja työssäoppimisjaksot toimivat. Suoritustekniikoihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Aikuiskoulutuksessa ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon hakeutuvilla on asenne kohdallaan, sen sijaan aikuisten peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneiden valmiustasossa on parantamisen varaa. Ammattitasolla erityisesti vastaavista mestareista ja suunnittelijoista on pulaa.
Tutustu tilaisuuden puheenvuoroihin kokonaisuudessaan ELY-keskuksen sivuilla.




